5x3 Hyvää

Kadun aurinkoisella puolella-blogista tuttu Ulla heitti haasteen, jossa kerron viidessä kohdassa kolme positiivista asiaa. 



KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVISSÄNI

Perjantai. Tänään alkaa viikonloppu ja miehellä viikon viiminen työpäivä. Raakastan viikonloppuja, koska saadaan olla koko perhe kotona ja mikä parasta ilman suurempia suunnitelmia.

Aurinkoinen päivä. Aivan ihana herätä aurinkoiseen aamuun. Olo on niin paljon virkeämpi, kun tuo ihana valopallo on taivaalla. 

Tytöt. Vivian ei mee perjantaisin päiväkotiin. Meillä on perjantaina aina hidas aamu, eli voidaan olla yökkäreissä päivään asti. 

KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

Oon hyvä äiti. Välillä tietenkin tulee tunne, että oonko mä hyvä äiti. Vastaus on, että olen. En tiedä, kuinka tätä kohtaa voisi perustella. Varmasti jokainen äiti ymmärtää tämän kohdan. 

Oon aika itsenäinen. En tykkää olla oikee riippuvainen kenestäkään ja haluan aina itse omista kaiken.

Huumorintaju. Omasta mielestä ainaki mulla on hyvä huumorintaju.

KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

Perhe. Taitaa olla kaikilla ykkösenä. Löysin 14-vuotiaana ihanan (hieman tunnevammaisen) miehen, joka rakastaa mua tällaisena kun oon. Meillä on kaksi ihanaa lasta ja saadaan seurata heidän kasvua ja kehitystä. Toivon, että joku päivä meillä kaikilla on sama sukunimi (aawink aawink ;) ).

Ystävät. Nyt on kyllä huomannut, että ketkä on niitä tosiystäviä. Oon välillä tosi väsyny ja kaikki ajatus on näitten kahden lapsukaisen ympärillä. Ystävät on onneks ymmärtäny ja itse kysynyt kuulumisia. 

Terveys. Se, että oon oikeesti terve. Omaa terveyttä pitää monesti itsestään selvyytenä tai ainaki minä pidän. Oon tosi kiitollinen, että oon terve. Sitä ei kuitenkaan koskaan tiedä, että mitä jopa seuraava tunti tuo tullessaan.

KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

Valeria. Vaikka valeria syntyi viime vuonna, sai hän nimen tänä vuonna. 

Kesä. Saan olla koko kesän kotona lasten kanssa. Ehkä päästään jopa jonnekkin reissuun. 

Vauvavuosi. Oon nauttinu joka hetkestä nyt parin kuukauden aikana. Välillä tulee tietenkin tunne, että haluan olla yksin hetken. Kuitenkaan en vaihtaisi kenenkään kanssa paikkoja. Yksikään yöherääminen ei ole ottanut päähän. Ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä, jos tämä on viimeinen kerta, kun koen vauvavuoden.

KOLME HYVÄÄ ASIAA BLOGISSANI

Motivaatio. Se oli hukassa ja ideat lopussa viime vuonna. Nyt kuitenkin motivaatiota on enemmän ja ideoita putkahtelee päähän.

Halu kehittyä. Haluan kehittyä blogin kanssa ja yritän tehdä töitä sen eteen. Blogi on mun näköinen ja haluan kuitenkin pitää sen sellaisena. Teen tätä kuitenkin seuraajille, mutta myös itselleni. Tänne on hyvä purkaa ajatuksia ja tapahtumia. Kaikkia en ole julakissut, mutta se, että pääsee kirjottamaan valkoiselle on ollut oiva "terapiakeino".

Kaksplus blogiverkosto. Sieltä voin kysyy lähes mitä vaan mikä mietityttää. Meillä on mahtava jengi sielä. 

KOLME BLOGGAAJAA, JOTKA HAASTAN VASTAAMAAN 

In the little cottage-blogista tuttu melkein kaimani Nea. Aina kun avaan Nean blogin, tulee mieleen rauha ja lempeys. Valokuvat on upeita ja teksti puhdasta 💗

Sininen norsu ja samettikarhu-blogista tuttu Julia. Julia on todella taitava valokuvaamaan ja muokkaamaan kuvia. Hän vaikuttaa rempseältä ja hauskalta tyypiltä. Oon oikeasti nauranu, kun hän on blogissa kertonut esimerkiksi synnytyksistä 💜

Ilopiikki-blogista tuttu Jenni. Jenni vaikuttaa jalat maassa tyypiltä. Oon aivan ällikällä lyötynä heidän upeasta kodista, josta Jenni on juuri kertonut blogissaan 💛

Kommentit

Suositut tekstit