Minä ja hän

Tasan 7 vuotta sitten olin vielä 14-vuotias ja mies 18-vuotias (täytti seuraavana päivänä 19). En olisi ikinä uskonu, että vielä 7 vuoden jälkeen tässä sitä ollaan ja vielä kahden lapsen kanssa. Oon iha tajuttoman onnekas, koska mulla on ihana perhe. Meillä on siis miehen kanssa tänään vuosipäivä.


Muistan kuinka pelkäsin, että meidän suhde ei kestä kauaa, koska niin moni teki meistä pilkkaa. Moni huuteli miehelle, että kai hänellä on varaa maksaa sakkoja, koska seurusteli alle 16-vuotiaan kanssa. Onneksi mies ei siitä hätkähtäny tai pahemmin edes välittäny. Tänäpäivänä ne huuteliat on itse eronneita ja me jatketaan matkaa yhdessä.


Ihan käsittämätöntä, että tasan 7 vuotta ollaan oltu yhdessä. Vaikka seitsemään vuoteen on mahtunut paljon, en silti vaihtaisi päivääkään pois. Eikö naimisiin mentäessä sanota, että niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Vaikka ei naimisissa ollakkaan, niin meillä on myös niitä vastoikäymisiä ollut ja niistä huolimatta jatkettu yhdessä.


Välillä kuitenkin asiat menee niin arkiseksi, että sitä tavallaan unohtaa parisuhteen "hoitamisen". Jos tämä nyt on ees oikee sana tähän. Meillä on tainnut olla kunnolla kahdenkeskeistä aikaa viimeksi ennen Valrian syntymää. Tällä kahdenkeskeisellä ajalla tarkoitan sitä, että ollaan oltu täysin kahdestaan vaikka elokuvissa tai syömässä. En silti valita. Ehkä me sit viimestään, kun lapset muuttaa pois kotoota. 

Arjen keskellä oon oppinut kuitenkin arvostamaan niitä hyvinkin pieniä hellyyden osoituksia. Esimerkiksi lasten nukkumaanmenon jälkeen saa käpertyä sohvalle toisen kainaloon tai nukkumaan mentäessä toinen nappaa sut kainaloon ja halaa. Ne jotka tuntee miehen, tietää ettei hän ole mikään hirvee romantikko. Oon jopa sanonut suoraan, että hän on tunnevammainen ja uskon, että kaikille on syynsä. Seitsemän vuoden aikana sitä on kuitenkin oppinut elämään sen kanssa, että toinen ei ole mikään romantikko ja tietää mitkä ovat niitä arvostuksen eleitä.


Vielä se, että mies jaksaa katsella mun tinttailujakin. Mies ei oo mikään riiteliä, toisin kuin minä. Saatan välillä yrittää haastaa riitaa, mutta mies ei lähde ikinä siihen mukaan. Välillä puhun ja sitten vasta mietin. Mies on oppinu tuntemaan mut niin hyvin, että ei ota mun sanomisista itteensä.


Vielä seitsemän vuoden jälkeenkin saan välillä perhosia vatsaan. Välillä havahdun siihen, kun tajuan, että kuinka onnellinen oon miehen kanssa. Huomaan hymyileväni tyhmästi, kun saan mieheltä viestin. Tälläkin hetkellä oon se tyhmä hymy kasvoilla.


En tiedä lukeeko mies tätä, mutta en voi muuta sanoa kuin, että rakastan sinua <3

Kommentit

Suositut tekstit