Naurua Naurusaaressa

Moni jotka seuraa muita kaksplussan bloggaajia, niin on varmaan huomannut, että meillä oli treffit lasten keran. Itselläni tulee postaus viikon myöhässä töitten vuoksi.

Tällä kertaa meillä oli treffit lasten kanssa ja sen takia Viviankin pääsi ekaa kertaa junalla matkustamaan. Treffit meillä oli 25.3 Vantaalla Naurusaaressa. Paikka oli hyvä lapsia varten, kuitenkin ehkä isommille oli hieman enemmän touhuttavaa. Viviania välillä vähän harmitti, kun ei päässyt kiipeilemään samaan malliin kuin isommat. Onneksi kuitenkin löytyi touhuttavaa vähän pienemmillekin.





Meille oli varattu synttärihuone, jossa tarjolla oli naposteltavaa. Valitettavasti en kerennyt itse ottamaan kuvia tarjoiluista, koska Vivian piti hyvin kiireisenä kokoajan.

Kuva: 10 plussan äiti/Matu

Kuva: 10 plussan äiti/Matu

Kuva: 10 plussan äiti /Matu


Onneksi Vivian teki pikatauon juuri silloin, kun oli arvontojen aika ja saatiin haukattua edes jotakin. Meillä oli hyvää tuuria, koska voitettii ihana puinen yksisarvinen. (Kuva yksisarvisesta löytyy alempaa) Arvonnan jälkeen jaettiin ihanat goodiebagit ja jälleen kerran kasseista paljastui kaikkea ihanaa. Aivan mahtavaa, että näinkin moni yritys on suostunut yhteistyöhön blogien kanssa.





Nopeasti kerettiin paikanpäällä kurkkaamaan kasseihin, kunnes Vivian totesi, että lähetään. Vivian tosi harvoin haluaa itse lähteä, mutta päikkäreitä ei voinut enempää juosta karkuun. Normaalisti Vivian nukkuu klo 12 päikkäreitä ja kello oli tuolloin vähä yli 14. Vivian nukahti heti, kun vaunuihin pääsi.

Kuva: Yli pyykkivuorten / Hanna 


Treffit oli jälleen kerran onnistuneet, vaikka paljoa ei kerennyt puhumaan muitten kanssa. Pääasia, että lapsilla oli hauskaa. Iso kiitos vilä järjestäjille ja yhteistyökumppaneille! :)


Kommentit

Suositut tekstit