2 vuotta ihanan tytön elämää ja 2 vuotta vanhemmuutta

Ensiksi haluan pahoitella, että en ole ollu hirveän aktiivinen viime aikoina. Yksinkertainen syy on ollut väsymys ja stressi. Aloitin viime kuussa uuden työn ja se vie yllättävän paljon energiaa, samalla yritän lukea pääsykokeisiin ja olla paras mahdollinen äiti Vivianille. Tähän hiljaisuuteen tulee muutos heti kun saan pääsykokeet pois tieltä.

Mansikkaleivoksia


Nyt kuitenkin asiaan. Vivian täytti perjantaina 2 vuotta ja lauantaina meillä oli juhlat. Juhlat on vienyt todella paljon aikaa (ja rahaa), mutta onneks kaikki hälinä on ohi. Jäljellä enää siivous.



Perjantaina Vivianin täti otti Vivianin pariksi tunniksi hoitoon, että me saadaan miehen kans vähä siivottua. jonkin verran kerettiin siivoomaan, mutta todella paljon jäi tekemättä asioita. Jatkettiin siivousta Vivianin kanssa. Illalla aloitin leipomaan ja illalla joskus yhdentoista aikaan pääsin nukkumaan. Laitoin herätyksen klo 7, että kerkeän tekemään kaiken valmiiksi. Hääräsin siihen asti (ilman minkään laita taukoa), että vieraat tuli.

coctailpiirakoiden kanssa oli munavoita


Vieraina meillä oli Vivianin 3 kummia ja sukulaisia. Vivianilla oli niin jännä päivä, että ei malttanut lainkaan mennä päikkäreille. Hyvin meni päivä kuitenkin vaikka päikkärit jäi välistä. Meidän 2 vuotias kyllä niin nautti, kun sai uusia lahjoja ja sai olla päivän tähtenä.

Ruissipseihin oli lisäksi täytteet, jotka unohtui ottamaan mukaan kuvaan


Vivian sai todella paljon uusia lahjoja, niin paljon, että en edes tiedä minne ne mahtuu. Meille on rantautunut Frozen-fani, joten tietenkin sen mukaisia lahjojakin tuli, lisäksi palapeliä, muumi värityskirja, duploja, muumitalo ja muumi tavaraa, leikkikeittiöön hedelmiä, sellainen mörköauton ja potkupyörän.


Meidän pikku myylle aiheinen kakku. 


Eilen keskityin täysin synttäreisin, että unohdin kuvata. Herkuista sain vain kuvia, lisäksi lahjat ovat levitetty ympäri kämppää, että en ajattele ottavani tänään minkäänlaista stressiä niistä.




Meillä oli Vivianin 2v neuvola 10.4 ja silloin saatiin uudet mitat. Vivian oli 86.2 cm pitkä ja 10.3kg painava. Uskokaa tai älkää, mutta saatiin taas kasvukontrolliin aika. Tällä kertaa ei tullut painosta vaan pituudesta. AINA ollaan sanottu, että Vivian on liian kevyt verrattuna pituuteen. Nyt kuitenkin neljässä kuukaudessa painoa tullut hienosti, mutta pituutta ei ole tullut kuin 2cm. Nyt saatiin kasvukontrolli pituuden takia. Menee vähä yli ymmärryksen, että miksi siitä joudutaan. Tiedän, että työtään ne vain tekevät, mutta miksi joka kerta määrätään kasvukontrolliin ja tulos aina sama. Kasvaa hienosti omaan tahtiin.

Neuvolasta asia sikseen. Vivian on todella hienosti kehtiynyt viimesen puolen vuoden aikana. 6 kuukautta sitten aloitettiin päiväkoti ja kehitys suorastaan mennyt vauhdilla eteenpäin. Vivian osaa syödä hienosti itse, sanoja tule todella paljon, aloitettu entistä enemmän yhdistelemään sanoja ja muodostamaan lauseita. Vivian ymmärtää todella hyvin lähes kaiken mitä sanotaan ja osaa itse pyytää mitä haluaa. Päiväkodissa Vivian ei suostu tekemään tarpeita pottaan, vaan pikkupönttöön. Kotona tehdään välillä enemmän ja välillä vähemmän tarpeita pottaan. Vivian osaa pukea itse ja riisua itse.

Vivian on todella itsenäinen tyttö ja harvemmin itkee meidän vanhempien perään, nyt kuitenkin viikon ajan päiväkodissa joka päivä itkenyt äitiä. Olisi kiva tietää, että onko teillä tullut saman ikäsisllä lapsilla äiti- ja isikausia?

Kommentit

  1. Meillä tyttö aloitti kerhon 2x vko tammikuussa kun oli 2v 1kk. Aluksi ei yhtään ikävöinyt ja jäi kerhoon helposti. Maaliskuussa ja huhtikuussa onkin useimmiten ollut melko tarrautuva viedessä ja muutaman kerran myös itkuinen. Kerhon aikana kyllä hyväntuulinen. Oliskohan uutuudenviehätys loppunu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläki Vivian jääny aina nyt puolen vuoden ajan iloisin mielin päiväkotiin. Nyt viime viikosta lähtien on itkeskelly päiväkodissa mun perään. Yks yö itki äitiä ja rauhottu sitte kun menin sängyn viereen hetkeksi (en tiedä olisko nähny pahaa unta). Myös nyt kun oon lähteny illaks töihin niin on jäänyt itkemään perään. Ehkä tää on joku ohimenevä kausi :) Toki onhan se välillä ihanaa ku halutaan käpertyä äitiin kiinni <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit